Ajankohtaispäivä 26.8.2022

26.8.2022 klo 12:00

Tervetuloa Ajankohtaispäivään perjantaina 26.8.2022 klo 12:00 alkaen. Tilaisuus alkaa yhteisellä lounaalla ja on jäsenille maksuton ja yhdistys maksaa osallistujien matkakulut.

Päivän ohjelmassa ajankohtaista sekä yhdistyksestä että JHL:stä. Lisäksi Stella Polariksen vetämä vuorovaikutuskoulutus.

Työyhteisössä yhteistyö perustuu ihmisten kohtaamiseen, tietojen välittämiseen ja vaihtuvien tilanteiden ymmärtämiseen - siis vuorovaikutukseen. Kohtaamisessa ollaan aina uudessa tilanteessa. Uudessa tilanteessa muodostuu uusi tunnelma, ja jokainen läsnäolija luo omalla ilmaisullaan tuota tunnelmaa. Ratkaiseva taito vuorovaikutuksessa onkin ilmaisutaito ja oman ilmaisun tiedostaminen. Ilmaisutaito on siis ammattitaitoa ja osa jokapäiväistä työntekoa.

Ilmaisutaito on se väline, jonka avulla ihmiset tekevät yhteistyötä, kohtaavat toisiaan, kertovat ajatuksistaan sekä tulkitsevat viestejä yhteisen asian hyväksi taitavasti - tai taitamattomasti. Yhdellä katseella voi tehdä työtoverin työkyvyttömäksi tai rohkaista häntä loistaviin saavutuksiin.

Stella Polariksen kouluttaja antaa osallistujille konkreettisia ilmaisun työkaluja, jotka auttavat työyhteisön hyvän työilmapiirin rakentamisessa. Koulutus on vahvan vuorovaikutteista: sisältää keskustelua, helppoja ja hauskoja harjoitteita sekä paljon naurua.

P.S. kukaan ei joudu esiintymään yksinään!

Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautumiset puheenjohtajalle tästä linkistä. Ilmoitathan samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Liitteet