Liity jäseneksi

12.1.2011

Urheilutoimihenkilöt , JHL:ään liittymiseen on hyvä syy

Urheilutoimihenkilöt , JHL:ään liittymiseen on hyvä syy

JHL on Suomen suurin hyvinvointialojen ammattiliitto. Meitä on 220 000. JHL:n jäseniä työskentelee lähes kaikissa ammateissa valtiolla, kunnissa, kuntayhtymissä, seurakunnissa, liikelaitoksissa, yhtiöissä, järjestöissä, oppilaitoksissa. - Julkisia ja verovaroin tuotettuja hyvinvointipalveluja maassamme on runsaasti.

Jos työskentelet aloillamme tai opiskelet niille, sinun kannattaa liittyä JHL:ään.Jäsenenä saat käyttöösi kaikki jäsenpalvelumme ja jäsenedut. Tutustu niihin tarkemmin tällä sivulla.

Jäsenenä liitossa saat enemmän kuin pelkän työttömyyskassan jäsenenä. Liitto huolehtii asioistasi koko työssäolosi ajan. 

Luottamusmies ja JHL auttaa

Jos työpaikalla menee ns. sukset ristiin ja tulee ongelmia, luottamusmiehet ja JHL:n henkilökunta auttavat selvittämään hankalia tilanteita. Liittoon kuulumaton hoitaa asiansa itse, samoin kuin pelkkään työttömyyskassaan kuuluva.

Koulutus on iso etu

Hyödynnä opintopolut luottamustehtäviin, yhdistystoimintaan ja ammattitaidon kasvattamiseen. Nauti myös virkistävistä harrastekursseista - maksutta.

Vähennyskelpoinen jäsenmaksu

Jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa. JHL:ssä jäsenmaksu on 1,33 % bruttopalkasta.

Vakuutettu jäsen

JHL on vakuuttanut jäsenensä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Kollektiivinen jäsenvakuutus sisältää matkustajavakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen pysyvän haitan varalle. Liiton järjestötehtävissä ja tilaisuuksissa JHL:n jäsenet ovat vakuutettuna Liittoturvavakuutuksessa. Jäsensivuilla on lisää tietoa vakuutuksesta.

Lomaetuja ja alennuksia

Lomapaikat
JHL:n jäsenillä on mahdollisuus lomailla edullisesti liiton omissa lomapaikoissa. Lomapaikkojen tiedot löytyvät jäsensivuilta. Kirjaudu jäsenenä omalla jäsennumerollasi ja salasanallasi.
Alennukset
Hyviä alennuksia myös hotelleista ja laivamatkoista. Lue lisää jäsensivuilta.

Runsaasti muita alennuksia ja etuja

  • jatkuvat alennukset bensiinistä ja dieselistä
  • vaihtuvat kampanjaedut, jotka kannattaa tarkistaa säännöllisesti jäsensivuilta
  • laivamatkoja koskevat edut
  • hotellimajoitukset halvempaan hintaan
  • alennuksia vakuutuksista
  • alennusta TSL:n kursseista, esim. atk-ajokortttikursseista
  • mahdollisuus hakea vuokra-asuntoja, sekä VVO:n että JHL:n
  • SAK:n yhteiset edut (lehtituki, kulttuuriapurahat, kampanjaedut)